torstai 17. elokuuta 2017

Kuninkuusravit 2017

Ensimmäinen postaus täältä Ypäjältä kirjoitettuna. Tämä postaus on todella myöhässä mutta niinkuin jo mainitsinkin tuon Ypäjän eli Ypäjälle muutto ja opiskelu on ollut todella enegiaa ja aikaa vievää. En juurikaan ole iltaisin jaksanut läppäriä esiin ottaakkaan. Nyt vihdoin löytyy  kuitenkin ylimääräistä aikaa kirjoittaa tämä.


Kuninkuusraveissa oli viimeksi noin 2-vuotiaana joten paljoa ei kunkkareista ole muistoja ennen tämän vuotista. Mentiin autolla minä, äiti ja serkkuni Aada joka sattui silloin olemaan yötä meillä.

Kuninkuusraveissa oli kamalasti porukkaa ja sieltä löytää aina sellaisen ihanan tunnelman. Kaikki ovat iloisia ja erityisesti ravihevosille kannustavia. Sai kyllä monta kertaa katsoa nyrpeästi kameran linssistä kun korvat käyvät kierroksilla siitä huudosta. Onhan se todellakin hienoa ja varmasti itsekkin huutaisin sieltä katsomon seasta jos joku oikeasti tuttu hevonen juoksisi niinkin isoissa raveissa. Olin suurimmaksi osaksi vain kameran takana kuin katsoin raveja keskittyen, mutta en pysty vaan ikinä lopettamaan ajoissa tuota kuvausta!




 Itse en ole ikinä kummemmin kiinnostunut raveista taikka ajamisesta ylipäätänsä (paitsi välillä virkistykseksi) mutta kotiin palattuamme oli sellainen "olisi kyllä tosi upeaa kasvattaa kunkkarivoittaja"-fiilis. Ehkä joskus tähän lajiin puraisee myös kärpänen.

Sää oli tosi vaihteleva. Oli tosi pilvistä mutta välillä satoi senkin edestä. Oltiin onneksi juuri silloin Aadan kanssa tauolla ja juostiinkin suoraan katokseen jossa myytiin kaikkea ihanaa hevostavaraa. Meenasi tulla vaikka mitä mukaan mutta onneksi Aada sai nopeasti siirrettyä meikäläisen pois paikalta. Palattiin sitten taas kuvailemaan näitä upeita juoksijoita!
Kuvia on kamalasti mutta en viitsi tätä postausta täyttää sen enempää.

Tälläinen lyhyempi postaus tällä kertaa. Ensi kerralla sitten vähän täydentävämpää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti