Kuninkuusravit 2017

Ensimmäinen postaus täältä Ypäjältä kirjoitettuna. Tämä postaus on todella myöhässä mutta niinkuin jo mainitsinkin tuon Ypäjän eli Ypäjälle muutto ja opiskelu on ollut todella enegiaa ja aikaa vievää. En juurikaan ole iltaisin jaksanut läppäriä esiin ottaakkaan. Nyt vihdoin löytyy  kuitenkin ylimääräistä aikaa kirjoittaa tämä.


Kuninkuusraveissa oli viimeksi noin 2-vuotiaana joten paljoa ei kunkkareista ole muistoja ennen tämän vuotista. Mentiin autolla minä, äiti ja serkkuni Aada joka sattui silloin olemaan yötä meillä.

Kuninkuusraveissa oli kamalasti porukkaa ja sieltä löytää aina sellaisen ihanan tunnelman. Kaikki ovat iloisia ja erityisesti ravihevosille kannustavia. Sai kyllä monta kertaa katsoa nyrpeästi kameran linssistä kun korvat käyvät kierroksilla siitä huudosta. Onhan se todellakin hienoa ja varmasti itsekkin huutaisin sieltä katsomon seasta jos joku oikeasti tuttu hevonen juoksisi niinkin isoissa raveissa. Olin suurimmaksi osaksi vain kameran takana kuin katsoin raveja keskittyen, mutta en pysty vaan ikinä lopettamaan ajoissa tuota kuvausta!

 Itse en ole ikinä kummemmin kiinnostunut raveista taikka ajamisesta ylipäätänsä (paitsi välillä virkistykseksi) mutta kotiin palattuamme oli sellainen "olisi kyllä tosi upeaa kasvattaa kunkkarivoittaja"-fiilis. Ehkä joskus tähän lajiin puraisee myös kärpänen.

Sää oli tosi vaihteleva. Oli tosi pilvistä mutta välillä satoi senkin edestä. Oltiin onneksi juuri silloin Aadan kanssa tauolla ja juostiinkin suoraan katokseen jossa myytiin kaikkea ihanaa hevostavaraa. Meenasi tulla vaikka mitä mukaan mutta onneksi Aada sai nopeasti siirrettyä meikäläisen pois paikalta. Palattiin sitten taas kuvailemaan näitä upeita juoksijoita!
Kuvia on kamalasti mutta en viitsi tätä postausta täyttää sen enempää.

Tälläinen lyhyempi postaus tällä kertaa. Ensi kerralla sitten vähän täydentävämpää!

Virkistystä arkeen

Heips!


En ole ehtinyt juurikaan edes avaamaan blogia Ypäjä hässäkän vuoksi. Pitää käydä kaupoilla ostamassa sitä ja tätä ja miettiä listaa ja pakata eli stressi ollut kovasti päällä. Voimalle olen ostellut jo vaikka mitä Hexocilia ja Mane & tailia. Vielä paljon hankittavaa huhhuh mutta silti stressin keskellä olen ehtinyt liikuttelemaan Voimaa. Ollaan menty melko monipuolisesti ja testattu uusia asioita.

Eräänä päivänä Emilia tuli liikuttelemaan Belindaa joten juoksutin Voiman samalla ja päästin lopuksi sen vielä irti juoksemaan. Ruunaa sai todellakin hoputtaa sillä se vaan aina salakavalasti hiippaili luokseni ja vinkkasi talliin menoa. Voimassa on ehdottomasti yksi ihana piirre se, että se ei potki toisia hevosia ilman syytä ja harvoin edes vinkuu kun haistelee uutta tuttavuutta. Sen takia en pelännyt päästää sitä Belindan kanssa samaan aikaan irti.

Siitä vaan rennosti Beltsun ohi

"Noni Sofi mulle alkaa riittää"

Käytiin tässä joku päivä sitten myös uimassa. Mentiin trailerilla ja Voiman seurana oli Muru. Tämä oli toinen kerta meillä kun se ui. Voima on yleensä kuitenkin melko fiksu ja rohkea, mutta aina vesi saa herran hatun ympäri. Ne lukuisat kerran vesimaton kanssa on näyttänyt enemmän kengurun pomppimiselta kun hevoselta joka hyppää selvästi ja suorasti sen.
Järveen meno oli vähän patisteltavaa mutta meni kuitenkin melko hyvin, mutta ryntäistä korkeammalle, eli kirjaimmellinen uiminen oli suoraan sanottuna mahdotonta. Muutamat kerrat saatiin uitua Veeran avustamana (Veera, Murun omistaja veti Voiman mukaan itse uidessaan). Ekalla uintikerralla meenasin myös itse tipahtaa.

Yritin sinnitellä

 Kaikki alkoi ihan ensimmäisestä Voiman "uimisesta". En tiedä miten se ui mutta kuvissa näyttää (ja ratsastaessa tuntui) että hevonen hyppisi pystyyn vedessä ja samalla liikkuu. Jalkoja piti puristaa enemmän kuin jaksoi mutta en ollut valmistautunut sellaiseen joten nopeasti vesi vei jalkani pois liukkaasta karvasta. Liu´uin suoraan Voiman pepun päälle ja siitä melkein ohi jolloin ainoa vaihtoehto oli kaatua selän päälle. Voima lähti ravaamaan suoraan ylämäkeen maalle päästyään kun ei tykännyt ideastani pysyä selässä. Ihmeen kaupalla selvisin ilman tippumista ja jäin taas ilman velkoja kakkutarjoilusta. Toisella kerralla olin jo varautunut ja uinti näytti järkevämmältä. Kuvista kiitos Aadalle.

Veera taluttaa Voimaa syvemmälle

"Ääh Sofii! Tunnen hain jaloissani!"

Seuraavana päivänä meillä olikin estevalmennus. Korjattiin enemmän ratsastajan virheitä ja Voima oli tosi hyvä ratsastaa. Lopussa kuitenkin jotenkin hevosella nousi esteet päähän ja se alkoi hypyn jälkeen vetämään päätä mutruun ja heittelemään itseään ilmaan ja samalla inisemään kuin tyttö. Viimeinen hyppy (este oli 80cm trippeli) meni niin kevyesti ja ilmavasti ettei huhhuh. Suurin syy oli kuulemma ratsastajasta (korjasin virheen) mutta harvoin hyvissä hypyissä Voima vetää sen niin kunnialla. Esteen jälkeen alkoi taas sama show eli ininä ja pomppiminen paikallaan. Epäilen käytöksen johtuvan siitä, että Voimalla oli taas rohkeus koetuksella uimisessa ja vesimatto meni ekalla puhtaasti vaikka heppa hyppäsi sen vinoon ja katsoi hypyssä suunnilleen alas ihan hädissään. Kuitenkin tollainen fiilistely käytös ei oo yhtään pahitteeksi!

Sitten meillä oli riimu-ja naru ratsastus satulalla kentällä. Ihan kivasti meni vaikka välillä pitikin vetää kahdella kädellä yhtä puolta kun hevonen oli niin vahvasti menossa edellispäivän esteille. Kuitenkin treenasin juurikin laukanvaihtoja pelkällä narulla, mutta toistaiseksi ne on vähän hakusessa. Voima vaihtaa kyllä mutta niin oudosti, että jalat menee ihan ristiin ja laukka on ihan ristilaukkaa. Seuraavana päivänä treenattiin sitten suitsilla ja saatiin tosi hyviä laukanvaihtoja.

Eilen käytiinkin laukkamaastossa joka Voiman kannalta meni tosi hyvin. On niin ihana fiilis kirmata kilpaa kun tietää, että hevonen on melko varma ja pysähtyy heti kun annan luvan. Ravattiin ja käveltiin toki myö paljo mutta maaston kohokohta oli meillä pitkä laukkapätkä jossa mentiin joko hitaampaa tai kovempaa.

Sunnuntaina onkin jo muutto Ypäjälle. Haikealta tuntuu jättää kotitalli mutta onneksi pääsen usein viikonloppuisin kotiin. Voima venailee viikon-kaks kotona kunnes se saa kyydin perässä. En ole tottunut viikoksi jättämään Voimaa mutta ehkä pieni loma tekee molemmille hyvää.

Kun ratsastaja kärsii anemiaa

Heips!


Haluaisin kertoa vähän vakavammasta aiheesta, sillä haluaisin kovasti avautua tästä. Eilen illalla tuli tosiaan äidin kanssa keskusteltua ja selvisi vaikka mitä kun puhuttiin asiat läpi.Haluaisin vähän vinkata asiasta, sillä kuulemma jopa kolmasosa ihmisistä kärsii jonkinlaisesta anemiasta. Kopioin tekstin wikipediasta- Anemia, vähäverisyys eli verenvähyys toisin sanoen raudan puute (raudanpuuteanemia).

Kaikki lähti siitä kun talvi-alkukeväänä vähensin lihansyöntiä reippaasti. Minulla ei itseasiassa ole syytä siihen. Lihaa en ikinä ole liikaa syönnyt mutta ehkä vähän omatunto kolkutti vaikka en lihatuotantoa vastaan olekkaan. Söin lihaa koulussa vähän (aina ei ollut edes lihaa tarjolla vaan esim puuroa) ja viikonloppuisin kotona en ollenkaan. Silloin olin tosi motivoitunut ja ratsastin itse aika kovia treenejä Voiman ja omasta puolesta. Saatettiin juosta maastoesteitä pellolla ja Voima oli vielä kova juoksemaan taikka muuten vaan kovia hankitreenejä. Se oli hyvää treeniä molemmille ja molemmat jaksettiin tosi paljon ja rakastettiin kovaa työtä.

Keväästä en paljoa muista. Treeni vähän hiipui mutta syy oli muusta. Tuli kurakelit ja maa oli todella mutaista lukuunottamatta vetistä kenttää, yök! Silloin sain kuulla saarnauksia erityisesti isältä "lihan korvikkeista"(isäni on perehtynyt jonkin verran ihmisten tarpeisiin mm suola, rasva, rauta jne). Korvikkeista kuulin mm eräältä vegaani-ystävältä ja pidin aina näitä juttuja "pupunruokaa syövien ja fitness-hemmojen pölpötyksenä". En minä mitään korvikkeita tarvitse mutta en kyllä myöskään tiennyt ollenkaan mitä vitaamiineja jne rautaa tulee mistäkin ruuasta. Söin yksinkertaisesti sitä mitä teki mieli ja mitä oli mm koulussa tarjolla. Huomioikaa myös, että olen todella nirso. Jos kotona joku ruoka ei kelpaa, en syö. Tyydyn sitten vaaleeseen leipään suurinpiirtein.
Keväällä puutoksesta ei paljoa ollut oireita. Ehkä vähän väsytti tavallista enemmän mutta koulukin oli erityisesti viime metreillä aika rankkaa ja vielä heppakin niin masentavassa ympäristössä pitäisi liikuttaa kun oli tosiaan vetistä ja ruskeaa.

Ruskeaa joka puolella

Alkukesällä kaikki ongelmat alkoivatkin. Asiaan en perehtynyt sen kummemmin mutta mitä nyt muistan niin koulun käytävillä saatoin suoraan kävellessä horjahtaa suoraa seinään. Näin kävi kaksi kertaa ainakin. Viimeinen horjuminen siellä tapahtui todistustenjako päivänä (ei sentään todistustenjaossa) kun kävelin suoraan ja horjahdin seinää vasten, onneksi jonkun reppu oli laitettu naulakkoon enkä horjahtanut suoraan seinään. Sain kuulla takaa, että horjahdin kuin olisin humalassa. Silloin erityisesti alkoi ahdistaa, että jotain on nyt vialla. Kouluaikoina myös toiseksi viimeisellä liikuntatunnilla piti juosta yksi matka. Minulla on aika kestävä kunto mutta tällöin aloitin juoksemaan rennosti ja 20m kohdalla suunnilleen alkoi hengästyttämään todella paljon. Sain keskellä matkaa elämäni ensimmäisen hengenahdistuksen ja pelkäsin astmaa. Onneksi hengenahdistuksia ei ole tuon jälkeen tullut mutta hengähdyksiä sitä useammin.
Koko kesä on ollut toisella tavalla aika tuskaa. On huimannut lähestulkoon koko aika. Alku kesälomasta tähän päivään asti on joko huimannut enemmän tai vähemmän. Ensiksi luulin sen olevan vaan joku esimerkiksi flunssan oire mutta kun flunssaa ei näkynytkään niin voikin jo alkaa miettiä seuraavaa. Jos olen nopeasti noussut sohvalta tai sängystä, silmäni sumenevat kokonaan hetkeksi ja pää heiluu tasapainoa etsien.
Joskus laitoin tänne miten muutama valmennus on mennyt omalta osalta huonosti. Ei varmaan tarvitse selittää syytä. On ollut hitaammat refleksit ja asiat menee korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kesäkuussa pääosin oli siis huimausta ja lievää "hajamielisyyttä".

 Heinäkuu on ollut aika samanlaista kuin kesäkuu mutta muutamalla oireella lisää. Väsymys on ollut aika suurta. Nyt mopokortinkin saadessa pelkkä ajaminen tallille on saannut melkein päiväunille. Kaikki väsyttää ja voisin nukkua koko päivän. Olen aina ollut aamuvirkku mutta tänäänkin nukuin puol 11 aamuun (menin aikaisin nukkumaan) ja minut vähän niinkuin pakotettiin heräämään. Heinäkuussa on tullut myös vähän muistiongelmia. Asiat ei jää mieleen yhtä hyvin kuin ennen, johtuu varmasti osaksi väsymyksestä. Tällöin vasta rupesin avautumaan asiasta perheelle. Kaikki olivat tietoisia siitä, etten juurikaan syönnyt lihaa taikka korvannut sitä millään. Heinäkuussa söin vähemmän kuumuuden takia ja jotain jäätelöä tuli popsittua jos jotain. Korvissa alkoi myös suhista useammin. Homma alkoi vähän lähteä jo käsistä jolloin loppukuusta minut pistettiinkin nokkoslettu-kuurille. Nokkosessa on paljon rautaa. Söin nokkoslettuja pari päivää ennenkuin taas kaikki kiireet kohtasivat molemmilla, äidillä ja myös minulla. Kuuri jäi lyhyeen mutta ne muutamat päivät muutaman kuuripäivän jälkeen vähensivät huimausta ja olin selvästi pirteämpi. Mutta pari päivää ei todellakaan riitä vaan kuuri kestää noin 3kk-6kk.

Viimeinen pisara tapahtui eilen illalla, elokuussa. Olin nukkunut vanhempieni sängyssä (minulla tapa koska kissa nukkuu siellä useimmiten ja välillä puhutaan vaan asioita läpi äidin kanssa (isä menee vasta  yöllä nukkumaan ja sitä ei heppa asiat muutenkaan yleensä paljoa kiinnosta). Yhdessä vaiheessa sitten lähdin kävelemään omaan sänkyyn yöllä. Ei ole muistikuvia tästä (yleensä on) mutta ainoa mitä muistan on, että pitää laittaa lakanat kuntoon ennen kuin menen nukkumaan (valutan aina öisin lakanan pois paikaltaan). Minulla oli puhelin kädessä kun huoneeseeni tulin. Menin varmasti tavallisesti istumaan sängyn reunalle ja töks. Herään noin 5min-15min myöhemmin ihmetellen, etten muistanut mitään ja ylipäätänsä miksi makasin. Olin tosi oudossa asennossa. Selälteen ja kädet levällään. Menin istumaan ja silloin vasta pää selvisi kunnolla ja tuntui kun olisin nukahtanut istualteen. Puhelin oli lentänyt sängyn reunalle. Ensimmäinen ajatus tämän jälkeen oli "miksi en ole laittanut lakanaa oikein". Laittelin sitten sängyn kuntoon ja nukuin yön ja myöhään aamuun. En tajua mikä homma oli ja tänään keskustellessa äidin kanssa hän vain tokaisi "taisit pyörtyä". Niin todellakin taisin. En ole ikinä pyörtynyt ennen mutta homma alkaa lähteä käsistä. Hankimme nyt rautatabletit apteekista ja napostelen niitä pitkän aikaa.

Se miten homma on vaikuttanut yleisesti ratsastukseen on juurikin se, että valmennuksissa asiat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja ei vaan jaksa yrittää niin kovaa. Yleisesti väsyttää ja en ole jaksanut vähään aikaan ratsastaa kunnon koulua, koska asioista saa välillä vääntää Voiman kanssa. Sama koskee myös ihmissuhteita, ei ole jaksanut selittää asioita tarkemmin ja on ollut vähän äkäisellä tuulella. Nukkuisin varmaan päivät pitkät jos ei hevosharrastusta olisi. Velvollisuudet on ja rakastan hevosten kanssa puuhailua joten sitä pystyy tekemään myös väsyneenä!

Kesäkuun kisoissa väsytti kamalasti, mutta erityisesti silloin oli pakko yrittää pysyä terässä!

Vähän kaikki tekemiset kärsii. Muut harrastukset esimerkiksi valokuvaus ja kuvanmuokkaus on ollut tauolla heinäkuussa. Tänään yritin muokata kuvia mutta sain aikaiseksi yhden muokattua, jippii.. Syy on onneksi kokonaan selvillä ja odottelen pian pirteempiä päiviä! Jos jollakin on samanlaisia oireita niin ne kannattaa ottaa esille ja ps. korvikkeet ei taidakkaan olla turhia, haha! Meikä lähtee mitäs muuta kuin nukkumaan.

-Sofi