torstai 27. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen maastoeste kurssi

Heips!


Ensimmäisen tunnin alkukäynnit, vähän jännitti!
Nyt on vedetty kunnialla läpi meidän ensimmäinen kenttäkurssi. Kurssi sisälsi 2h ratsastusta ja kurssia piti melko kokenut kenttäkilpailija. Kurssi pidettiin meillä joten tilaa oli riittävästi. Hauskinta oli, että tämä kurssinpitäjä, Miia, omistaa myös piensuokin joka muistuttaa Voimaa kuulemma monesta osaa. Voima siis sai vähän erityishuomiota sen takia. Itsellä on taas ollut todella kipeä selkä ja ennen selkään nousua harmittelin myötäystä, mutta jotenkin se ratsastus auttoi selkäkipuun jonkin verran ja en tuntenut yhtään kovaan vihlomista hyppyjen aikana.

Ensimmäinen tunti oli 25p ja mentiin näin aluksi kentällä kaiken maailman pelokkeita. Tunnin tarkoitus oli kasvattaa rohkeutta ja päättäväisyyttä. Olihan se vähän vaikeaa aluksi kun kaikki tiedettiin jo alkukäyneillä, että hepat tulee kieltämään ja niinhän siinä kävi, että kaikki kielsivät muutamia kertoja. Olin aluksi vähän epävarma Voimasta sillä ruuna kyttäili jo kaukaa joitakin ja kun lähelle päästiin (tutustumaan esteisiin) niin kamala puuskutus ja tuijotus.
Alku oli hyvä sillä mentiin ravissa mutkikasta puueste-sydeemiä jos niin voi sanoa. Piti laskea askelia ja Voimalta se sujui melko hyvin. Taso koveni ja pian löydettiin jo itsemme pahvilaatikko-peitto-vesimaton-trippeliesteen edestä. Voima kielsi kerran-kaks pahvilaatikko esteelle mutta sen jälkeen hyppäsi moitteetta. Muistaakseni muut vinotkin esteet sujuivat hyvin. Voima hyppäsi ihme kyllä vesimaton ihan ilman mitään, vaikka yhdessä vaiheessa ei päästy juoksuttaessa siitä yhtään yli vaan aiheutettiin hevoselle estekammo ja ihmiselle estekammo ja palovammat käteen.
Alkuhyppelyt
Tunnin loputtua oli kyllä sellainen tunne, että estekammoa ei näkynyt ollenkaan ja oltiin selvitty "kuolemanesteistä" elossa. Oltiin tosiaan Essin kanssa varmoja, että päästään maistamaan hiekkaa mutta ei, meistä kukaan ei sitä maistanut.

Pelottava este koitui pari kertaa kielloksi

Pian este ei ollut mitään!








Seuraava tunti eli eilen, 26p, päästiinkin isohkolle laitumelle pomppimaan maastoesteitä. En uskonutkaan kuinka paljon edellinen "teoriatunti" vaikutti tämän päivän menoon. Esteet oli jotenkin vähän pelottavampia (kaatunutta puuta, pahvilaatikko/puueste jne) mutta edellisen tunnin päättäväisyyskasvatuksen jälkeen ei homma tuntunut todellakaan niin vaikealta. Rata oli pitkä ja sisälsi laine,-pahvilaatikko,-hauta,-kaatuneen puu,-tukki,-heinäesteen.

Voima kyttäsi jo kaukaa pahvilaatikko- ja heinäestettä mutta tutustumisen jälkeen ruuna rentoutui taas. Kun päästiin hyppäämään kaikkia kerrallaan ennen kuin hypättäisiin ratana niin Voima ei kieltänyt missään. Päinvastoin, se halusi vaan hypätä lisää ja lisää. Kun mentiin rataa (joka on aika pitkä kuitenkin) niin Voima oli ihan fiiliksissä joka johti siihen, että ratsastajakin tykkäsi kamalasti! Voima ei kieltänyt ja otti pitkillä sivuilla vähän spurtteja. Sieltä tuli kommenttia "Se näyttää tykkäävän tästä lajista" "teistä tulee kyllä upea kenttäpari". Kun muut hepat alkoivat lopuksi näyttämään väsyneiltä niin Voima oli menossa taas. Päätettiin, että kaikki menee vielä kerran ja siinä, siinä Voiman innostus ja väsymys kohtasivat.


 Juostiin kerran ohi pahvilaatikko esteestä ja kun tultiin uudestaan niin Voima hyppäsi suunnilleen vaan ilman päältä ja se tallentui myös kameraan!
Eihänme edes hypätä tässä estettä, vaan ilmaa


Hupsista keikkaa!
Tämän jälkeen hypättiin myös haudan yli sellaisen vesitynnyrin (?) yli ja siinäkin tuli aika iso pomppu mutta se oli tiedossa Voiman asenteesta niin pääsin hyppyyn mukaan. Tulin sitten lopuksi pahvilaatikko esteen vielä kerran, että hypättiin kunnolla esteen päältä ja otettiin sitten hyvät loppuverkat.
Treeni porukka kasassa!

Pitää sanoa, että tämä on ihan parasta! Se pieni kenttäratsastus liekki on pienentynyt, mutta ei sammunut ja tämän kurssin jälkeen olo oli kuin bensaa heitetty siihen hiipuneeseen liekkiin. Onneksi on ollut kesänajan jo suunnitelmissa päästä yhteen paikkaan vielä hyppimään maastoesteitä niin ei jää ihan tähän!











2 kommenttia:

  1. Tosi kivan kuuloinen kurssi! Sujuvan näköistä menoa parista kiellosta huolimatta :)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus :)
    Apsun kanssa ollaan koeratsastuksella käyty hyppäämässä metsässä pari tukkia (tallilla oli oma maastoesterata), ja se oli ihan kivaa :D

    VastaaPoista