tiistai 21. helmikuuta 2017

Liikutuspäivä Emman kanssa








Päivä oli niin positiivinen, ettei hymyä pystynyt piilottamaan



 

                                                                       Hellou!
Tänään mentiin Emman kanssa kolmen aikaa tallille. Emma oli muutaman minuutin meitä ennen ja kun pääsin autosta niin lähdettiin suoraan hakemaan Sipeä. Tän tyyppisiä päiviä tarvitsisin kipeästi lisää, että on loma ja älyttömän ihana aurinko taivaalla ilman, että on kasottain pilviä edessä.

Emma ei aikoinut ratsastaa, mutta sen sijaan kuvattiin Emman toiveesta yhtäreitä ja Voimankin kanssa piti, mutta ajattelin että ratsastaessa sitten tulee pimeää jos aletaan tuhlata aikaa kuvauksiin. Emma hoiti Sipeä noin 20min ja vippasi minulle kameransa objektiivineen. Siinäs sitten kävelin perässä ja kuvasin. Kaikki oli hyvin, aurinko, lämmin, kamerassa hyvin akkua ja aikaa vaikka kuinka paljon. No eihän ikinä voi olla kaikki hyvin, nimittäin tässä tilanteessa Sipe oli ihan koko steppaamassa ja vetämässä Emmaa joka puolelle eikä juurikaan malttanut seistä aloillaan. Saatiin kuitenkin todella hyviä kuvia ja otettiin yhteiskuvia, pääkuvia ja rakennekuvia Sipestä. Kuvat ilmestyvät varmasti joku päivä Emman blogiin . Kuvattiin kello 4-asti ja sen jälkeen haettiin Voima tarhasta. Harjasin sen ja kiristin löysät hokit. Sitten vaan estesatula selkään, suojat jalkoihin ja suitset päähän ja eikuin vain menoksi!

Voimalle olen tarkoituksella antanut kaksi vapaapäivää ja pojalla oli kyllä alkukäynneissäkin jo virtaa kun pellolla käveltiin. Kenttä on tällä hetkellä ihan jään peitossa enkä ole ikinä nähnyt sitä noin jäässä, ihan kuin järvi jossa voisi luistella paksun ja sileän jään päällä. Lisäksi vielä lunta päällä niin ei tiedä mihin talloo. Pellolla siis vaan treeni ja olisin varmasti muutenkin siellä pyörinyt oli kenttä missä kunnossa vaan.
Ravi oli tahdikasta mutta pohje jne ei oikein tuntunut menevän läpi. Sen sijaan se kuunteli pidätteet hyvin. Pysähtyi ja peruutti ilman vänkäämistä. Voima vähän kyllä kyttäili jotain metsässä ja tiellä, ehkä siellä sitten liikkui jotain. Alettiin tulemaan pientä paaliestettä ja Voima ryntäsi suoraan matkaan muistaen sunnuntain. En tajua miten se innostuu niin paljon maastoesteistä mutta tavallisilla esteillä on hallittavissa. Nähtävästi se vaan tykkää, että saa juosta lujaa ja vähän jännittävät esteet saavat jalat hyrräämään!

Aluksi verkattiin pienemällä paaliesteellä
 
 
 
Kun tultiin isompia niin Voima ei kuunnellut pidätteitä yhtään. Sai vetää ihan kunnolla, koska kuitenkin on jäätä vähän pellollakin, että tuolla vauhdilla joka ikinen kaatuu kaarteessa. Keskityin myötäykseeni tällä tunnilla enemmän kuin tavallisesti ja aina hypyn jälkeen otin nopeasti liinat kiinni ettei hevonen juokse alta. Voima kuitenkin toimi moitteettomasti, ei kiellellyt paitsi kerran (koosteessa) kun säikähti hajonnutta paalia maassa esteen vieressä. Laukattiin kaksi kertaa pitkä siivu täysiä ja vaikka videossa näyttää nopeutetulta, se ei ole sitä. Täytyy kyllä kehua miten tasainen laukka sillä on ja ihana! Käskin Emmankin kivuta selkään ja kokeilemaan tuota pitkää pätkää. Sen lisäksi Emma vähän ravaili sillä ja menin taas sen jälkeen selkään ottamaan loppuverkkoja. Onnistunut liikutus Voiman osalta ja saatiin poika vähän hikiseksi joka ei ole todellakaan helppoa Voiman kanssa! Sunnuntaina lähes kaikki hevoset olivat hikisiä kisojen jälkeen, paitsi yksi ja varmasti vaikea arvata kuka.




Emmakin kävi Voiman selässä tänään



Emma nappasi muutaman söpön kuvan Jellystä ja Jessistä

 

Loppuverkka kuvia


Ollaan toistaseksi molemmat etupainoisia joten se näkyy niin älyttömän hyvin. Seuraava askel olisi päästä eroon tästä ja huomenna, keskiviikkona työstetäänkin sitä jos kenttä sallii


On se kehittynyt kuitenkin huimasti!


 
Voiman ratsastuksen jälkeen kävin vielä kävelyttämässä sitä kentällä ja sillä aikaa Emma haki Igorin sisälle ja harjasi sitä. Vein Voiman takaisin talliin ja hain Jellyn, sillä näin puolen vuoden jälkeen pääsin taas ratsastelemaan sitä kevyesti. Ratsastin viimeksi Jellyllä keväällä ja kisattiin pari luokkaa kotikisoissa ja voitettiin molemmat ja silloin minulla oli ennen kisoja se lähes puolivuotta taukoa Jellystä Voiman tullessa. Harjasin Jellyn ja laitoin vain suitset, koska Jelly kesällä ahdistui satulavyöstä kesämahan kanssa ja oli tuntilaisella hypännyt pystyyn ihan kunnolla niin ajattelin mahan olevan iso tälläkin hetkellä kantavuuden takia, että parempi mennä ilman. Mentiin pellolle aika pimeässä jo ja samaan aikaan Emma juoksutti Igorin kun itse kävelin ja ravailin Jellyllä. Ai että Jellyn selkä tuntuu aina niin tutulta ja turvalliselta, vaikkakin poni innostui pellolla ja kiihtyi ravissa jatkuvasti ja keksi kaikenmaailman pelleilyä, muunmuassa teki u-käännöksen monesti ja yritti ravistella itseään että tippuisin. Poni meni kuitenkin lähes itsestään muodossa ja kuunteli avut koko aika kun se nyt on sellainen rakas koulukonkari. Loppukäynnit talutin sitten ja odottelin Emmaa sen juoksuttaessa edelleen Igoria. Vietiin sitten ponit talliin ja katottiin satulahuoneessa päivän kuvia.

Voiman peltotreeni kooste




HUOM! Koosteen musiikki ei ehkä ole maailman paras valinta, mutta musiikin fiilis kuvasti kovasti tätä päivää, energistä ja hauskaa (sanat eivät liity kuitenkaan mitenkään vaikka meidän järkevyyden asteikko on hyvin alhainen, haha)

PS: Tänään ryhdyin suomenpienhevosyhdistyksen jäseneksi, joten päästään pikku hiljaa keräämään pisteitä ja kokemusta suokkiradoilta!

5 kommenttia:

  1. Mikä Emman blogin osoite on? :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ja lisään vielä että laita kuvat isommiksi. (:

      Poista
  3. Sombe viel selkää suoremmaks esteillä niin näyttää hyvältä ja siistiltä!
    Kiva postaus :)

    VastaaPoista